16. maaliskuuta 2011

Kevyemmin kevättä kohden

Kevätauringon paistaessa ajatus kesävaatteisiin pukeutumisesta alkaa ahdistaa jo siitäkin syystä, että viime kesästä lähtien paino on noussut, eikä kesävaatteisiin sopiminen ole mikään itsestäänselvyys. Nyt, kun vihdoin perussairauteeni liittyvä lääkitys on saatu kohdalleen, on ollut aika tarkastella ruokailutottumuksia ja siirtyä kevyempään ruokavalioon. Tämä tarkoittaa kohdallani lautasmallin noudattamista; puolet salaattia ja kasviksia, neljäsosa proteiinia ja neljäsosa hiilihydraatteja. Tosin olen vieläkin pienentänyt hiilihydraattien määrää ja lisännyt ruokavalioon kasviksia, kuten parsa- ja kukkakaalia. Puolentoista kuukauden aikana paino on pudonnut 3 kiloa. Näin hitaasti, mutta varmasti, mennään kohti kevyempää kevät- ja kesäoloa.

Opintovapaan aikana myös ruoanlaittoon on aikaa paneutua paremmin. Lounaaksi tein tänään salaattiannoksen: jäävuorisalaattia, cantaloupemelonia, kirsikkatomaatteja ja yksi kananamuna. Kastikkeeksi oliiviöljyä, koska hyviä rasvoja ei saa unohtaa! Salaatin kanssa söin kaksi hapankorppua ja ison lasin kivennäisvettä.




Yliopistopäivinä syön opiskelijaravintolassa 2,50 euron hintaista opiskelijaruokaa. Ainakin Lapin yliopistossa on hyvä salaattipöytä, josta on hyvä aloittaa ruokatarjottimen täyttäminen.

3 kommenttia:

Tintsa kirjoitti...

Sillä lailla, Aikku :) Tällä hetkellä ei meikällä onnistu moinen; aamulla kävin spinningissä ja voisin syödä vaikka kengät eteisestä :D Hengessä mukana (ja nyt minä lähen jääkaapille). Pukeudun sitten kesällä säkkiin!

Virpi P. kirjoitti...

Näyttää mahdottoman houkuttelevalta! Olisi muuten ihana syödä kunnon lounas salaattipöytineen joka päivä, silloin ei tarvitsisi illallakaan syödä kovin paljon. Kun töissä syö kevyitä eväitä, ei koko päivänä tunne saaneensa kunnon ruokaa.

Aikku kirjoitti...

Tintsa, tietenkin raskas liikunta vaatii kunnon ruoat. Mutta meikäläisen kävely- ja hiihtolenkeillä ei kalorit paljon pala.

Katriina, se on niin totta, että liian kevyesti syöden nälkä kasvaa iltaa kohden. Pitäisi yrittää syödä kutakuinkin säännöllisesti pitkin päivää ja tasaisia annoksia. Hedelmävälipala on hyvä olla mukana äkkinälän varalta. Eilen otin junaan mukaan pari Alpen-patukkaa siltä varalta, että suklaan himo yllättää. Taltutan sen Alpenilla.